Ajatuksia imetyksestä ja sitä ympäröivästä keskustelusta

Imetin juuri Kolmosen päiväunilleen. Hän nukahti rinnalle, havahtui vähän vaunuissa mutta nukahti uudelleen. Hän on vuosi ja kaksi viikkoa vanha.

Vielä kuukausi, pari sitten ajattelin tippa silmässä että oi onnea, vauva nukahti rinnalle rauhallisena ja tämä on kyllä parasta ikinä. En ehkä lopeta imettämistä tällä kertaa ollenkaan, tai vasta joskus pitkän ajan päästä!

Arvaamattani ajatus on muuttunut ihan muutamassa viikossa. Imetyskerrat ovat vähentyneet, nyt niitä on yleensä kolme päivässä, joka ennen oli se minimi. Rinnat ovat muuttuneet. Ne palvelevat nyt samoista vanhoista lähtökuopistaan (kirjaimellisesti) eivätkä ole jatkuvasti normaalia täydemmät, valmiina syöttämään.

Imetysrintsikat roikkuvat tyhjinä päällä ja kaivan vaatevarastostani entistä enemmän ei-imetyskelpoisia vaatteita päälle, koska eihän se nyt välttämättä tarvitse tässä päivällä, voidaan mennä ilmankin. 

Tuntuu että olen saanut itseni, rintani ja vaatteeni takaisin vaikka imetys vielä jatkuu. Kun lapsi tulee rinnalle, alkaa maitoa muutamassa minuutissa tulla eikä mistään tule ylivuotoja. Jännä: rinnat ovat itse asiassa nyt äärimmäisen hyvin toimivat imetykseen ja samalla se yhtäkkiä tuntuu ehkä hivenen vähemmän tärkeältä kuin ennen.

En ajattele mitään näistä asioista aktiivisesti mutta huomaan että olen aloittanut prosessin jonka lopussa imetys loppuu. Se ei herätä minussa mitään tunteita, vaikka vasta kuukausi sitten olin aivan vakuuttunut että tätä jatketaan vielä pitkään. Tältä tuntuu kun jokin asia kohtaa luonnollisesti seuraavan vaiheen, se vain tapahtuu!

Vielä en siis ole imetystä lopettamassa mutta veikkaan että pikkuhiljaa se muuttuu vähemmän tärkeäksi meistä kummallekin.

Imetys on minulle tosi tärkeä osa vauva-aikaa ja olen todella kiitollinen että se on kaikkien kanssa onnistunut näin hyvin. Ykköstä imetin 6,5kk, Kakkosta 11kk ja Kolmonen sai ainoana lapsenamme sen 6kk täysimetyksen ja kolkuttelee nyt enkkoja yli vuoden ikäisenä. Silloin joskus, aikoja sitten, myönnän ajatelleeni että taaperon imettäminen olisi jotenkin omituista.

Nyt tiedän paremmin, ei se taaperon imettäminen ole omituista. Ei vuoden ikäisen, kahden tai kolmenkaan. Jokainen äiti imettäköön omaansa niin pitkään tai lyhyesti kuin haluaa. Tai olkoon imettämättä.

Suomessa imetetään alle suositusten – mutta silti melkein kaikkia imetetään

Suomessa enää 9% puolen vuoden ikää lähestyvistä vauvoista on täysimetettyjä (lähde: THL raportti 8/12 Imeväisikäisten lasten ruokinta Suomessa vuonna 2010) WHO:n suosituksen ollessa (globaalisti) 6kk täysimetystä ja imetystä kahden vuoden ikään tai sen yli. (lähde: esim alla oleva kuva). Onneksi kuitenkin alle kuukauden ikäisistä vauvoista jopa 92% oli tuon raportin mukaan ylipäänsä imetettyjä, minusta tämä on ihan iso luku! Hyvin vähän on siis vauvoja jotka eivät saa lainkaan äidinmaitoa.

Imetyksen edut ovat kiistattomat, sekä heti vauvan syntymän jälkeen että myöhemmin.

Itse asiassa niin kiistattomat, että imetyksen puolesta kampanjoidaan, joskus voimakkaastikin. Harmillisesti moni äiti kokee sen niin että imetykseen painostetaan ja että korvikkeen valitsemista paheksutaan.

Koomisesti vanhempaa vauvaa imettävä saattaa kuitenkin alkaa saada jo kummeksuvia katseita ja töksäytyksiä, et kai sä vielä imetä, anna sille jo jotain oikeaa ruokaa! 

Joskus tuntuu että kulttuurimme sanoo ”imetä, mutta älä liian pitkään” ja antaa ymmärtää että on ylipäänsä mahdollista tehdä asiassa valintaa – tai että imetysasiat kuuluisi kellekään muulle kuin vauvan vanhemmille.

Olen miettinyt mikä mun asenne tähän kaikkeen on. Lyhyesti se taitaa olla tämä: Imetys on hienoa ja tarvitsee onnistuakseen hirmuisesti tukea ja kannustusta, eikä yhtään syyllistämistä. Mutta imettäminen ei ole yhtä kuin vanhemmuus, tai edes kovin suurta osaa siitä. Se on tapa ruokkia vauva.

Imetys ei aina mene ihan käsiä heilutellen, jos koskaan. Toisille se ei onnistu ikinä, vaikka miten pumpataan, itketään ja yritetään. Imetys on helpoimmillaankin alusta asti opeteltava taito, jossa saattaa tulla niin yllättäviä esteitä matkaan ettei edes imetysohjaaja saa niitä heti kuntoon – tsekkaa tästä ihana teksti Happy Milk Maman tuoreimmalta taipaleelta.

Siksi pidän tosi hyvänä että tuetaan, kannustetaan ja ohjeistetaan imettämään. Uskon että moni haaste ratkeaisi kun tietämystä olisi enemmän. Oma imetystaipaleeni Ykkösen kanssa olisi varmasti voinut jatkua pidempään jos olisin silloin tiennyt että menossa oli ehkä 6kk tiheän imun kausi, jonka yli voi kiivetä. Olisin saattanut jaksaa yrittää jos olisin tiennyt että se on mahdollista.

En kuitenkaan missään asiassa usko painostukseen, en edes rivien välistä sellaiseen. Se saa vain ihmisen väistymään kauemmaksi, suojaamaan itseään. Puhutaan imetysfanaatikoista, mutta en minä kyllä sellaisiakaan ole kohdannut. Joskus vain imetyksestä puhuminen ylipäänsä leimaa ihmisen fanaatikoksi.

Herkkä aihe, vaikea keskustella. Siksi olen sitä välttänytkin.

Tämän vuoden olen yrittänyt itse vain imettää vauvaani ja olla juurikaan puuttumatta imetyskeskusteluun, mutta juuri kun mietin asiasta kirjoittavani huomasin käynnissä olevan kansainvälisen imetysviikon!

Se sai minut pusertamaan tämän kaiken nyt ulos itsestäni, puolikkaita ajatuksia valmiina hyökkäyksille. Haluan kertoa oman tarinani, ottamatta kantaa muiden tarinoihin. Sanoa teille että kyllä kannattaa ehdottomasti imettää jos se vain onnistuu, se on ihanaa! Mutta jos se on ihan kamalan vaikeaa ja yrityksistä ja tuesta huolimatta kaikki itkee, älkää kiusatko itseänne. Pullosta ruokkiminenkin on ihanaa!

Päätän tämän polveilevan ajatukseni toivotuksiin imetysviikon kunniaksi:

Onnea kaikki te jotka pystyitte imettämään, jokainen tippa on bonusta!

Te joille se ei toiveesta huolimatta onnistunut, halit.

Kiitos kaikki te, jotka käytätte aikaanne vapaaehtoisina muiden imetystä tukien.

Imetys on best (niin kauan kuin se on best)!

Arki palaa, onni jää

Kaupallinen yhteistyö: Valio

Se oli siinä. Insinööri menee huomenna töihin ja koulutkin alkaa taas pian. En voi enää paeta todellisuutta: arki palaa. Tunnin kestävät aamiaiset ja aivan liian myöhään päättyvät illat pitää paketoida taas kunnon kansalaisten rytmiin ja huolehtia että kaapissa on puhtaatkin verkkarit, tai jopa muutakin kuin verkkarit.

En silti suostu masentumaan vaan yritän tuoda loman mukanani arkeen – vaikka tämä on edelleenkin ihanaa erikoisarkea Kolmosen kanssa. Nappaan joka päivä palasia kesästä ja lomasta mukaani, imen niitä elimistööni ja muistisoluihin aamusta iltaan.

Yritän pitää kiinni siitä riemusta kun aurinkoinen hetki sai meidät lähtemään rantaan ukkosta uhmaten (kastuimme, mutta myös nauroimme); haluan muistaa kuinka äkillinen päätös lähteä veneretkelle oli stressitön ja helppo, kuinka lapset saivat nukkua teltassa saaressa ja miten kerran lilluin paljussa yhdeltä yöllä sateessa, ihmettelemässä vastarannan ukkosta ja laiturille asettuvia lintuja.

Paljussa en voi loputtomiin arjessa hengailla, mutta voin ottaa osan kesän tuomasta asenteesta mukaani myös marraskuun pimeyteen. Haluan kantaa osan loman tunteesta arkeen, tunteen siitä että ei se ole niin justiinsa ja siivota voi huomennakin. Koska se on todella niin – mitään ei ole pakko tehdä vain siksi että on tiistai ja huomennakin koulupäivä.

Arjessa sitä vain jää niin helposti siihen ajatukseen että on tehtävä asioita nyt ja oikein jotta arki rullaa huomennakin. Oikeasti syyskuussakin voisi päättää olla mökillä vielä yhden yön; lähteä joulukuussa pimeälle metsäretkelle ja napata nopeat eväät mukaan, jättää pyykit huomiselle.

Vauvan ruoat reissussa

Valmiit puurot on täysin ok myös arjessa

Olen syöttänyt Kolmoselle kesäkuusta alkaen pelkkiä Onni-puuroja ilta- ja aamupalaksi, välipalaksi ja “hups unohdettiin taas ruoka” -palaksi. Niitä menee tölkkitolkulla, monta per viikko. Koska miksipä ei? Kolmonen rakastaa kaikkia Onni-makuja ja syö ne hyvin, minä taas rakastan sitä ettei ylimääräistä tiskiä tule (mökki) ja että aina liian myöhään alkanut ruokailu voi alkaa sekunnissa.

Tästä Instagramiin raportoidessani olen saanut teiltä yllätyksekseni viestejä siitä kuinka tekin olette nyt esimerkistäni vapautuneet syöttämään vauvalle valmiita ruokia ilman huonoa omaatuntoa. Minusta tämä on tosi pysäyttävää. Siis sekä se että olen voinut helpottaa elämäänne (ihanaa!) mutta erityisesti ajatus siitä että pitäisi potea huonoa omaatuntoa koska ei keitä itse vauvalle puuroa vaan ottaa sen suoraan purkista.

vauvan ruoat reissussa onni puuro kokemuksia

Tavallaan kyllä ymmärrän tämän, koska se sama ajatus yrittää vaania minua aina joskus. Jonkinlainen evankelis-muterilainen osa aivoissani sanoo että kaikki on sinun itse tehtävä ja puurot haudutettava, vaikka se ei oikeasti edes ole minulle tärkeää! Minulla on aika sama miten ruoka pöytään tulee, kunhan tulee ja on syötävää.

Jos lapsi tulee kylläiseksi ja on terve, valittu ruoka on ollut oikein sopivaa ja vanhemmuus riittävää. Aivan sama mistä se puuro tuli.

Siispä tämä jos jokin on asia jonka siirrän konkreettisesti arkeeni: koska vauva rakastaa Onni-puuroja ja syö ne nollahävikillä, jatkan niiden antamista myös silloin kun minulla olisi kaikki aika ja jaksaminen tehdä puuro itsekin.

Onni on hövelimpi arki

Samaa ajatusta haluan jatkaa kaikkeen muuhunkin arjessani. Annan itseni olla höveli, vaikka ei olisi loma tai viikonloppu. Muistutan itseäni että vaivannäkö ei tee asioista arvokkaampaa, kärsimys ei hio elämästä laadukkaampaa. En luisu täyteen paheellisuuteen vaikka söisin kaikki ruokani toisen tekemänä tai lopettaisin siivoamisen kokonaan (sivumennen sanottuna, palkkasimme juuri siivoojan).

Joku sanoi joskus että sinun arkesi on lastesi lapsuus. Käännän tämän lievästi tuomitsevan lauseen sellaiseksi ajatukseksi että lapsilleni oleellisinta on se mitä me teimme yhdessä, eikä se miten sen teimme. Heitä ei kiinnosta pätkääkään keitinkö itse sen heidän lempipuuronsa vai en, tai siivosimmeko itse jokaisen vessanpöntön. Heitä kiinnostaa se ehdittiinkö illalla vielä pelata Afrikan tähteä vai halusiko äiti mieluummin tiskata puurokattilaa ettei se kato jämähdä kiinni ja nyt on jo melkein nukkumaanmenoaikakin. Katsotaan sitten huomenna.

mitä puuroa koululaiselle eväät retkelle vauva onni puuro eväs onni puuro kokemuksia

Samaan höveliin meininkiin kannustan teitäkin. Heittäkää kassiin vielä tälläkin viikolla retkikamat, pari Onni-puuroa taittamaan pahimmat nälät kaiken ikäisiltä, pullo vettä ja joku hyvä peli. Täytä astianpesukone ihan tyhmästi ja pyöräytä pyykkikone puolillaan. Laita maitotökki suoraan kartonkiin litistämättä. Mene meikit naamassa nukkumaan tai ole yöppäreissä koko päivän, kunhan muistat relata.

Arki ehkä palaa, mutta kesän onni voi jäädä.

Vinkit koulun aloitukseen lapselle ja aikuiselle

Koska olen jo suvereeni konkariäiti, koen mahdolliseksi jakaa vinkkejä koulun aloitukseen!

Ekaluokka alkaa vain kerran, tekisi mieleni sanoa, mutta oikeasti se alkaa ainakin viisikymmentä kertaa. Ensimmäiset päivät, viikot, kuukaudetkin on niin sähellystä että lapsella ja sinulla on vielä monta mahdollisuutta kokeilla ja harjoitella. Ekan luokan loppuun mennessä alatte kumpikin olla jo selvillä vesillä!

Vinkit ekaluokan aloitukseen vanhemmille:

Anna aikaa ja ole lähellä: Lapsi ei oikeasti tarvitse koulun alkuun mitään muuta kuin huomiosi. Kysele ja kuuntele, älä tuputa omaa fiilistäsi lapselle. Jos jännittää, puhukaa siitä yhdessä.

Mutta osta myös niitä kyniä: Omia penaaleja ja kyniä ei oikeasti ekalle eikä ainakaan ekalle päivälle vielä tarvita, koululta kyllä löytyy. Mutta tämä voi olla tosi tärkeä riitti joko lapselle itselleen tai sinulle, joten jos siltä tuntuu menkää ihmeessä penaali- ja kynäostoksille koko rahan ja tunnelman edestä!

Reppu on hyvä olla, ja sen kannattaa olla hyvä. Siinä ei alkuun kauheasti tavaraa kulkeudu koulusta kotiin, mutta sinne saa vaikka vaihtovaatteet ja vesipullon mukaan. Lisää vinkkejä repun ostamisesta täällä.

Oma puhelin ei ole pakollinen, mutta ihan hyvä jos asutte kauempana koulusta. Se on sinulle mahdollisuus auttaa lasta tarvittaessa ja lapselle se on hyvä turva siitä että vanhemmat on saatavilla tarvittaessa. Vinkkejä puhelimen valintaan täällä!

Jos ostatte oman puhelimen, tukekaa kännykän käytössä. Erityisesti WhatsApp-elämä tarvitsee alkuun tukea. Täällä lisää vinkkejä siihen!

Valitkaa helpot vaatteet: kengät, jotka lapsi osaa itse sitoa, ulkovaatteet jotka on helppo laittaa päälle. Lapsella on kiire välkälle leikkimään!

Pidä luottamus korkealla: Lapsesi pystyy paljon itsenäisempään elämään kuin arvaatkaan kun annat vain vapauden. Luota siihen että lapsi pitää tavaroistaan huolta, usko että hän osaa reitin koulusta kotiin kun sen aika on, luota hänen sanaansa.

..ja vaatimukset alhaalla: Ekalla ei tarvitse osata vielä juuri mitään, eikä varsinkaan sitä ennen. Älä odota akateemista menestystä ja huikeita ystävyystaitoja. Jokaisen lapsi sekoilee koulussa alaluokilla, jokainen voi törttöillä ja tehdä tyhmyyksiä (myös sinun lapsesi voi kiusata), jokainen kasvaa tavallaan ja ajallaan. Ole tukena, ole kiinnostunut, tue kun tarvitaan mutta älä painosta mihinkään.

Millään ei ole kiire. Ei yksin kotiin kulkemisella, ei lukemisen oppimisella, ei parhaiden kavereiden löytämisellä, täydellisillä vessataidoilla ja tahrattomalla syömisellä. Yllättävän iso osa ekaa luokkaa ja koko ala-astetta on kasvaminen ihmiseksi; ystäväksi ja ryhmän jäseneksi. Se on pitkä matka jota me aikuisenakin kuljemme, eikä siinä pidä kiirehtiä.

Kuten Janna sen jo vuosi sitten sanoi: ”Ekaluokkalainen saa olla kärsimätön, hidas, hölmö, pieni ja väsynyt.”  Lue Jannan koko päivitys tästä, se oli aivan loistava!

Ole opettajalle kumppani ja pyydä muiltakin apua: Ope on paras liittolaisesi koulussa, hänkin haluaa lapsellesi parasta. Auta opea olemalla kuulolla silloin kuin pitää ja kertomalla itse jos on jotain tärkeää kotikuulumista kerrottavana. Pyydä myös koulun muilta ihmisiltä apua jos jotain tulee: kuraattorilta, terveydenhoitajalta tai rehtorilta saa nopeasti tukea ja tietoa kaikkeen!

Jos jotain ongelmaa tulee, hengitä syvään. Kaikki tuntuu isolta, koska et ole itse paikalla auttamassa lasta. Kaikesta kuitenkin selvitään!

Kiitä opettajaa aina kun ehdit. Hän ansaitsee kiitoksensa.

Vinkit ekaluokan aloitukseen lapsille:

”Koulussa näkee kavereita ja tutustuu uusiin. Niihin tutustuu kolmantena päivänä viimeistään, sitä ennenkin joihinkin vähän. Jos ei tunne ketään niin voi vaan mennä kysymään pääseekö leikkiin mukaan heti kun vaan näkee että jotkut leikkii. Siinä tutustuu, eikä aluksi tarvitse edes jutella mitään, kunhan vaan on siinä leikissä mukana”

Näin viisaasti puhui Mami Go Go Mintun lapsi Elvis ekan vuotensa jälkeen. Elviksellä oli paljon muitakin hyviä vinkkejä, kannattaa käydä lukemassa koko lista täältä.

Meidän oma konkarimme, juuri ekan luokan päättänyt Kakkonen vinkkasi seuraavaa: ”Ei kannata jännittää koska se kuitenkin menee hyvin ja koulu on kivaa. Älä huoli siitä milloin pääset seuraavalle luokalle, koulu menee tosi nopeesti!”

Eiköhän näillä pärjätä, ihanaa koulutaivalta kaikille!

Lue myös: