Olin tänään tosi hyvä vanhempi

Me oltiin tänään tosi hyviä vanhempia ja se tuntuu todella hyvältä.

Jos vanhemmuudesta julkaistaisiin verotietoja, meistä kerrottaisiin siellä tänään! “Kettusilla kotona erinomaisen hyvä koko perheen keskustelu sunnuntaina 22. marraskuuta” Olin toki saman päivän aikana myös väsynyt ja vähän laiska vanhempi, joka nalkutti ruutuajoista mutta ei kuitenkaan itse tehnyt mitään sen ihmeellisempää, ja joka olisi ruokkinut lapset pakasteruoalla jos pakkaseen olisi joku ostanut jotain ruokaa. Se oli sitä perusvanhemmuutta se.

Tulen kuitenkin muistamaan tästä päivästä sen, että yhden tunnin ajan olin ihan sairaan hyvä vanhempi, Insinöörikin oli. Saimme yhdessä selvitettyä koululaiskiemuraa, joka on pyörinyt umpikujassa viikkoja. Nyt päästiin ekaa kertaa jonkun logiikan äärelle sinnikkäällä ja rauhallisella keskustelulla, jossa kaikki kuunteli toisiaan. Mikään ei vielä ratkennut, mutta se tunne kun pääsi omasta ärtymyksestä yli ja jaksoi avata rehellisesti mitä mieltä itse on ja sanoittaa kärsivällisesti myös lapsen ajatuksia – best!

Näitä vanhemmuuden hyviä hetkiä on nykyään jotenkin helpompi huomata kuin ennen. Sitä on ehkä sen sentin verran armollisempi itselleen, että osaa paremmin erottaa millä on väliä. Enää en oikeasti laske alisuoriutuneeksi vanhemmuudeksi sitä että lapset eivät käyneet ulkona illalla tai mittaa vanhemmuuden menestykseksi että lapset söi porkkanaa ja pelasi illalla kasvattavaa lautapeliä.

Ei nekään asiat tapahtuessaan huomaamatta jää mutta niiden painoarvo on kutistunut tosi pieneksi näiden isompien onnistumisien rinnalla, ne pienet hyvät ja huonot hetket jotenkin vain haihtuu pois isojen tieltä. Kun on aika pysähtyä jonkun ison äärelle niin sitten pysähdytään. Ruoat ja lautapelit saa silloin odottaa.

Tunnetaidoilla on väliä, itsetuntemuksella ja -luottamuksella on väliä, suhteella itseensä ja muihin on väliä. Tänään me onnistuimme noissa, ja se tuntuu ihan sika hyvältä.

Mikä parasta, joskus sitä onnistuu tekemään hyvin vähän krapulaisenakin.

Toivottavasti te muutkin huomasitte tänäänkin olevanne ihan vanhemmuuden A-luokkaa!

Kuivan ihon suihku- ja vartalovoide äidille ja lapsille

Mainos La Roche-Posay Lipikar

Mulla on hyvin kuiva ja atopiaankin taipuva iho, jonka myös Kolmonen näyttää perineen. Kaksi muuta lapsista on päässyt tosi vähällä eikä heitä ole koskaan tarvinnut erikseen rasvata vaikkapa kylvyn jälkeen, mutta Kolmosen ihoa meidän pitää vähän jo hoivatakin.

Erityisesti nyt syksyllä ja talvella kun lämpotilat tippuu ja ilmastointi kuivattaa ilmaa, alkaa meillä kummallakin tulla punaa ja kutinaa, jota on pakko rasvata. Kolmoselle tämä tarkoittaa jokailtaista rutiinia rasvauksessa: ensin kylpy, sitten rasvataan kädet, jalat ja kasvot.Oma ihoni on kovin yllättäen tässäkin asiassa altavastaaja: en juurikaan jaksa mitään rasvailla vaikka iho on talvisin niin kuiva että sukkahousujen riisumisesta tulee ääni. Tiedättehän.

Onnekseni meille kummallekin käy samat tuotteet, jotka on myös helpoissa pumppupulloissa: La Roche-Posayn Lipikar -sarja, joka on suunniteltu nimenomaan erittäin kuivalle ja ärtyneelle iholle sekä atopiaan taipuvaiselle iholle.Kolmosen kylpyyn laitetaan muutama pumppaus Lipikar Syndet AP+ rauhoittavaa suihkuvoidetta, koska sillä saa vähän vaahtoa kylpyyn joka on tietysti aina “wow” lapselle. Suihkuvoidetta käytetään myös siksi että taapero vetää nykyään itsensä aikamoiseen kuntoon ruokaillessaan ja päivän päätteeksi on yleensä ihan tarpeen pestä koko typy päästä varpaisiin, spagetit pois päästä nyt vähintään.

Kylvyn jälkeen Kolmonen vaatii päälleen äitini varastoista löytyneen ihanan kylpytakin ja kikattelee riemuissaan ympäri aulaa. Minä juoksen sarjan voide (Lipikar Baume AP+M) kädessäni perässä ja yritän aina välillä saada muijan kiinni jotta pääsen lumiukkorasvaamaan eli levittämään ihan kunnon kerroksen voidetta jalkoihin ja käsiin. Myös nämä pumppupullot kyllä saavat sen huijattua hetkeksi touhuihin mukaan.

Tämä Lipikar Baume AP+M voide on sellainen mitä voi käyttää ihan jo vastasyntyneelläkin, että sanoisin tämän olevan aika hyvä “yhden purkin pullo” taas sellaisille jotka eivät jaksa kovin montaa eri tuotetta ostaa: tällä voi rasvata helposti sekä itsensä että lapsensa. Bonusta siitä että kaikki Lipikar -sarjan tuotteet ovat hajusteettomia! Unohdan sen aina mainita kun se on minulle jo itsestäänselvyys, en muita tuotteita oikein suostu käyttämään nykyään.

Sarjassa on myös kätevä voidepuikko Lipikar Stick AP+ jota voi käyttää myös kasvoille, tätä voi käyttää kolmen kuukauden iästä lähtien myös vauvoille ja voisi olla aika kätevä sellaisille pakoon pyrkiville kelmeille joiden kasvojen rasvaus on muuten haastavaa! Kasvojen rasvaaminen on jostain syystä Kolmosen lempparihommaa, meillä se siis onnistuu yleensä ilman mitään pakoyrityksiä! Lipikar AP+M –vartalovoiteen sanotaan “tasapainottavan ihon mikrobiomia” ja siitähän minä en ymmärrä mitään. Mutta sen ymmärrän ja huomaan itse että ne kyllä rauhoittavat kuivan ihon kutinaa, kuten lupaavat.

La Roche-Posay tuotteista mulla on vielä yksi ehdoton helmi esittelemättä, joulukuussa palataan sen parissa! Oletteko tässä välissä ehtineet kokeilla näitä muita tuotteita? Apteekistahan ne löytyy joten mars kokeilemaan ja raportoimaan tykkäsittekö itse!

Auta vastuunkantajaa relaamaan, ei se itse sitä tekemistä lopeta

Mä olen miettinyt tätä usein, joten ehkä se on syytä kirjoittaa auki: voisitko juuri sinä auttaa vastuunkantajaa joskus relaamaan?

Olen itse sellainen, että tykkään hirveästi edistää asioita. Mulle on ehkä määritelmällisesti tärkeintä että asiat etenee – oli se sitten ulos lähteminen, projekti tai elokuva. En tahdo kestää sivupolkuja, auki jääviä asioita, turhaa työtä, rutiininomaisia toistoja ja sitä että asiat liikkuu hitaasti.

(Olipa muuten hyvä idea haluta monen lapsen äidiksi!)

Tämä piirre on vahvana erityisesti töissä. Jos näen jonkun asian, jonka voisi tehdä, teen sen. Siihen menee minuutti tai kaksi, sitten se on hoidettu ja pois työlistalta. Upeeta! Olen tyytyväisin elämääni silloin kun olen saanut tehdä kaikenlaista ja ihaninta olisi jos se työlista olisi aina ajan tasalla, ei mitään tekemättömiä töitä näköpiirissä.

Ja sitten sinne tyhjälle listalle tulisi joku uusi homma jonka saisi heti tehdä! Oh!

Olen eteenpäin pyrkivä kaikessa mitä teen, vaikka en aina tajua olevani sellainen. Olen vain sisään rakennetusti valmiiksi saava veturi. Se ei ole aina hyvä piirre, mutta erityisesti työelämässä se on kyllä aika ässää! Olen ihan sairaan tehokas, mutta en ylitunnollinen; aikaansaava ja tavoitteellinen, mutta en perfektionisti. Päämäärätietoinen mutta yleensä silti muille armollinen. Ajattelen vain että jos huomaat että jokin on vialla, korjaa se. Jos huomaat että jonkun asian voi tehdä, tee se!

Vien tuosta mennessäni nuo roskat, laitanpa samalla astianpesukoneen päälle, soitan tämän puhelun vielä ja hei nyt kun näen sut niin muistathan sen keskiviikon tapaamisen?

Inhoan sitä että tämä eteenpäin vievä vahva voima niputetaan hieman naureskellen, säälien tai dissaten suorittamiseksi, vaikka itsekin sitä sanaa käytän. No se on semmonen suorittaja, tiedäthän. Joo, tiedän! Ne tyypit rakentaa aivan helvetisti asioita ja saa muutkin mukaan vauhtiinsa, vitsi ne on hyviä!

Suorittajat, veturit, innostajat ja edistäjät on super tärkeitä kaikissa projekteissa. Elämässä. He on niitä jotka keksii ekat käytännön asiat jolla edistää projektia huomenna, ehdottaa illanistujaisia, vie juoksulenkille, organisoi yhteisen lahjan sankarille. Samat ihmiset ovatkin usein myös maailman avuliampia, paatuneita oppaita kaikille jotka sattuvat kysymään tai vaikka eivät vielä ehtisi kysyäkään.

Se on sellaista että näkee ystävien chatissa keskustelun johon voisi hyvin osallistua, ottaa kantaa, tai vaikka kannustaa, eikä millään osaa olla kirjoittamatta niitä vastauksiaan vaikka juuri nyt ei todellakaan olisi aikaa mutta vitsi kun mä tiedän ratkaisun just tohon mihin toi pyysi apua!

Nyt palaan siihen pointtiini, koska tämä kirjoitus on vaarallisesti eksymässä sivupoluille ja se ahdistaa minua niin että meinaan jättää koko tekstin kesken. Täytyy puskea tämän loppuun kun kerran aloitin.

Nämä vastuunkantajat ottavat vastuun tosi usein jopa huomaamattaan ja niin nopeasti etteivät ehdi itseltäänkään kysyä “ehtisinkö  tai jaksaisinko sittenkään”. Siksi he tarvitsevat muiden apua.

Mä hoidan kyllä – tyypit pitää pakottaa siirtymään joskus sivuun, lepäämään vähän. Niille pitää sanoa että älä sinä tule taas tänne meitä kuskaamaan, me tullaan hakemaan tällä kertaa sut. Niiden puolesta pitää kysyä että voisinko minä hoitaa sen lahjan tällä kertaa? Ja joskus niille pitää oikeasti sanoa että et nyt hoida tätä, sulla on liikaa. Anna minä teen.

Koska tosi helposti sitä jumahdetaan niihin rooleihin. No se Jukka nyt aina siivoaa keittiön illalla, se varmaan ihan nauttii siitä. Äitihän nämä jouluruoat aina hoitaa. Satu kuitenkin jeesaa jos kysyn sitä. Hanne tulisitko sä tähän projektiin kun tiedän että sä saat sen tapahtumaan?

Yleensä siinä vaiheessa kun hommia edistävä, vastuita kasaava – sanotaan sitten vielä se suorittaja – sanoo itse että hei en mä ehkä oikeasti kyllä oikein ehdi tai jaksa, ollaan jo aika pitkällä ja lepoa olisi tarvittu jo pari kuukautta sitten.

Minun ja muiden kaltaisteni ympärillä ei riitä ihmiset, jotka auttavat kyllä kun pyydetään. Tarvitaan ihmisiä jotka auttavat vaikka ei pyydetä ja ihmisiä jotka oikeastaan pakottavat antamaan auttaa vaikka se suoraan kiellettiin.

Mihin sitä kissa karvoistaan tai tekijä maaliviivoistaan pääsisi, ellei muut pakota?

Joten FYI Satu, tämä oli sulle. Kiellän sua tekemästä enää mitään Myynninmurtajiin liittyvää tänä vuonna. Adios!

Kuva: Aino Heininen @ainnomaria